Pivon tuubihuivista on moneksi

Pivo sai uuden veikeän kuosin elokuussa ja myös Pivon seuraajat pääsivät vaikuttamaan kuosin värivalintaan. Uudella kuosilla varustettuja tuubihuiveja on jaettu syksyn aikana erilaisissa kilpailuissa Pivon somessa, ja ne ovat päässeet niin aikuisten, lasten kuin lemmikkienkin käyttöön!

Tuubihuivilla on monenlaisia käyttötapoja, joten jaamme kolme ohjetta joiden avulla saat enemmän irti tuubihuivistasi. Huivi taipuu tarvittaessa esimerkiksi pipoksi, pannaksi, kaulahuiviksi tai vaikka hiihtomaskiksi. Tuubihuivin voi saada itselleen seuraamalla Pivon some-kanavia, kuten Facebookia, Instagramia ja Snapchattia.

PIPO

Vaihe 1.
 Asettele huivi nurinpäin. Käännä huivi keskeltä itsensä ympäri kolme kertaa, kunnes huivi on rusetin muotoinen.

Vaihe 2.
 Käännä toinen puoli keskikohdan yli toisen päälle.

Vaihe 3.
 Taittele reunat siistiksi ja pipo on valmis käytettäväksi!

SEIKKAILIJAN HUIVI

Vaihe 1.
 Asettele huivi nurinpäin ja pujota kädet ristikkäin huivin sisälle. Ota vastakkaisista kulmista kiinni.

Vaihe 2.
 Vedä huivin kulmista yhtaikaa vastakkaisiin suuntiin. Huivin keskelle pitäisi muodostua solmu.

Vaihe 3.
 Vedä solmu tiukalle ja jätä toiseen päähän enemmän tilaa. Päähine on valmis!

PANTA

Vaihe 1.
 Asettele huivi oikein päin ja valitse kuinka leveän pannan haluat tehdä.

Vaihe 2.
Taittele sisäänpäin suunnilleen saman levyisiä osioita.

Vaihe 3.
 Taittele kunnes panta on valmis!

Sitten vain testailemaan vinkkejä omalla tuubihuivilla!